Kauppatieteellisen
alan
koulutuksesta
sopu - Lapin
yliopiston
voimavarat
vahvistuvat
Lapin ja Oulun
yliopisto ovat
sopineet
opetusministeriön
kanssa
syyskuussa
käydyissä
neuvotteluissa
yliopistojen
voimavaroista
kauppatieteellisen
alan koulutuksen
rakenteelliseen
kehittämiseen
Pohjois-Suomessa.
Kauppatieteellisen
alan
koulutusvastuu
Pohjois-Suomessa
on ollut Oulun
yliopistolla
vuodesta 2001
lähtien. Lapin
yliopisto on
tarjonnut
koulutusta
Rovaniemellä,
mutta ekonomin
tutkinnonanto-oikeutta
sillä ei ole
ollut. Lapin
yliopiston
ekonomiopiskelijoiden
tutkinnot on
antanut Oulun
yliopisto.
Vuonna 2006
Lapin yliopisto
ei saanut
lainkaan suoraa
rahoitusta
opetusministeriöltä
kauppatieteellisen
alan koulutuksen
järjestämiseen
vuodelle 2007.
Rahat ohjattiin
Oulun
yliopistolle,
jolla on
ekonomitutkintojen
osalta
koulutusvastuu.
Nyt tehdyllä
sopimuksella
Oulun ja Lapin
yliopistojen
nykyinen
yhteistyö
kauppatieteessä
päättyy viiden
vuoden
siirtymäajalla.
– Oulun
yliopiston
kauppatieteen
koulutus ei
palvellut Lapin
tarpeita eikä
Lapin yliopiston
strategiaa. Nyt
kun molemmat
yliopistot
erikoistuvat
vahvuuksiinsa,
koko
Pohjois-Suomen
koulutuskenttä
vahvistuu,
rehtori
Ylä-Kotola
toteaa.
Sopimuksen
sinetiksi Lapin
yliopistolle
kohdennetaan 600
000 euron
lisärahoitus
vuosiksi
2008–2012
yliopiston
rakenteellisen
kehittämisen ja
profiloitumisen
edistämiseen.
Lisäksi
yliopisto saa
vuodesta 2010
lähtien 250 000
euron
rahoituksen
vuosittain
erityisesti
matkailututkimuksen
yhteiskunnallisen
vaikuttavuuden
vahvistamiseen.
Lapin
yliopistossa
opiskelee noin
250
kauppatieteen
opiskelijaa
Oulun yliopiston
taloustieteellisen
tiedekunnan
asettamien
tutkintovaatimusten
mukaisesti.
Heille turvataan
mahdollisuus
opintojensa
loppuun
saattamiseen
viiden vuoden
siirtymäaikana.
Käytännössä tämä
merkitsee sitä,
että opiskelijat
voivat opiskella
siirtymäaikana
opintonsa
loppuun Lapin
yliopistossa ja
saada
tutkintonsa ulos
Oulun
yliopistosta,
kuten tähänkin
asti. Ensi
syksynä Oulun
yliopiston
vaatimusten
mukaiseen
tutkintokoulutukseen
ei ole
Rovaniemellä
uutta
sisäänottoa.
–
Tulevaisuudessa
Lapin yliopisto
kehittää
koulutustaan
entistä paremmin
Lapin
elinkeinoelämää,
erityisesti
matkailua ja
elämysteollisuutta,
palvelevaksi.
Nykyisen
kauppatieteiden
ja matkailun
tiedekunnan
vakinaisen
henkilöstön
asema turvataan
muutoksessa,
Ylä-Kotola
sanoo.
Lapin yliopisto
edustaa 2,7 %
koko
yliopistolaitoksesta.
Lapin
yliopistossa ei
ole kuitenkaan
pieniä yksiköitä
vaan se on
edustamillaan
aloilla
valtakunnallisesti
suuri. Lapin
yliopisto
kouluttaa
nykyisin lähes
joka neljännen
suomalaisen
juristin, 40
prosenttia
taideteollisen
alan
yliopistotutkinnoista,
8 prosenttia
kasvatustieteilijöistä
ja 13 prosenttia
yhteiskuntatieteilijöistä.
Oulun yliopiston
Rovaniemellä
vahvistamien
kauppatieteen
tutkintojen
osuus
kauppatieteen
alan
koulutuksesta on
ollut 1,2 %.
Lapin yliopiston
strategisia
painopistealoja
ovat arktisen
luonnon ja
kulttuurin
vuorovaikutus
sekä
matkailututkimus.
Lisätietoja:
Rehtori Mauri
Ylä-Kotola
Puhelin 0400 276
288
LaY/Viestintä/OT
Lähde:
|